perjantai 12. elokuuta 2016
maanantai 1. elokuuta 2016
Kakku ja runo
Joutsenet
Lammen rannalla uivat.
Toisiinsa rakastuivat.
Kaksi kyyhkyläistä.
Lintumaailman
jättiläistä.
Joutsenliitto ikuinen
kahden sydämen.
Siiveniskut yli
metten, maitten, vetten.
Pesue pienten
poikasten.
Lintuäitinsä ja -isänsä
iki-iloinen.
Elämän tähtihetket, nuo
arjen uintiretket.
Vain joutsenliitto, ei
muuta, ei puolta valtakuntaa tai kuuta.
Aina toisiinsa
tukeutuivat.
Yhä lammelle palaavat ja uivat, pesuettaan suivat.
lauantai 16. heinäkuuta 2016
Taulu ja runo
Katselen
Katselen maailmaa,
kaunista ja avaraa,
hyviä puolia sen,
varjopuolia en.
Pilviharso yllämme
lipuu,
Aurinko taas taivaalle kipuu.
Ilo löytyy joskus
kätköstä pähkinänkuoren,
joskus taas huipulta
huimimman vuoren.
Ilo löytyy oivalluksesta älynväläyksen,
joskus levosta jälkeen ahkeran aherruksen.
Kuu taivaanrannalle tähtiharsossaan jo soutelee,
Uni silmiä hyväilee ja joku tuutulaulua hyräilee.
Katselen maailmaa,
kaunista ja avaraa,
hyviä puolia sen,
varjopuolia en.
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Kortit ja runot
Kesäkaipuu
Kukkaset vallanneet
tienpientareet
Suloiset soinnut
lintusten soineet
Perhoset lentoonsa
lehahtaneet
Auringonsäteet lämpimät
suudelleet
Pehmoiset tuulenvireet
hellineet
Aallot hellästi tuuppineet
Tunteet uinuneet
herättäneet
Kesäkaipuun kaiken
täyttäneet
Kesäunelmaa
Kasteiset niityt
kesäaamussa unelmoi
Sinikellot kuin
leikisti helisten tuulessa soi
herkän sydämen luonto
helmassaan unelmiin toi
Tuulenhuiskaus kuin
kuiskaus hiuksia silittää
Puiden vehreisiin
katveisiin katse viipymään jää
Kauan kestää hetki tää
kun kesänlumo yllättää
Vilkas sirkutus
viserrys lintujen kesäkonsertti aamun aikaisen
Soitantana tuhansien
sävellyksien luotuna iloksi luotujen
Melske iloinen vapaiden
säveljuoksujen kera kesäkukkien tuoksujen
Saa luontoa rakastaa
kaikilla aisteilla kesän kokea saa
Kaikki maa
kesällä hoitaa ja hellii luontoaan
Aurinko kuumottaa kesä
kukoistaa lumoaa parantaa talvenarvet kadottaa
Luonnolle
Hiljaisia huminoita
katveissa koivujen
tuoksuissa kukkien
kaukaisten saarien
lauluissa lintujen
silmissä auringonkukkasten
Kun satatuhatta
pikkupisaraa pilvi pirskottaa
ja painuu aurinko
kultamailleen värihunnussaan
Pienen nipistyksen elämän
ikuisen ilon ja kaipauksen
tunnen kun kesänillan kauemmaksi
kaikkoavan kanssa kuljen
Poveenko maan kesä
talven tultua katoaa vai poveenko kalleimpaan
sydänmultaan missä
eloon kaunis ja hyvä virkoaa ja taas talven kesä kannattaa
maanantai 20. kesäkuuta 2016
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Kortit ja runo
K ukkeaa kauneutta ja
kuumuutta!
E htymätöntä eloa!
S uloista suvituulta!
Ä äniä äärellä kesän ja linnunpesän!
E htymätöntä eloa!
S uloista suvituulta!
Ä äniä äärellä kesän ja linnunpesän!
torstai 19. toukokuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


