Pieni maalaus

Runot ja kortti

Toivo

Toivo on kirkkauden heijastus, valonhohde yötaivaalla,

kuin majakka yöllisellä ulapalla.

Toivo on hiljainen kuiskaus, äänetön pyyntö,

joka kaikuu huutona yössä.

Toivo on suunnaton voima,

kuin tulenkipinä revontulten vyössä.

Toivo sarastaa ennen aamua kuin auringon nouseva kaapu.

Toivo versoo rakkauden tiellä saaden näkymättömät näkyväisiksi vielä.

Laululle

Sinulle laulan,

lauluni omistan, 

sinulle rakkaimmalle,

sydämeni helkyttäjälle,

lauluistani kauneimmalle,

rakkauteni kanteleensoittajalle.

Kortti ja runot

Kun sinä katsot minuun

Kun sinä katsot minuun,

toivo nousee lentoon,

tähtisumuun iättömien tähtien,

kätkettynä perhosen siipien kuviointiin hentoon.

Kun sinä katsot minuun,

ei sanoja ole,

on vain todellisuus, joka ei koskaan muutu,

on vain rakkaus, josta ei mitään puutu.

Kun sinä katsot minuun,

on siinä kaikki,

yhdessä katseessa koko maailma,

eikä muuta tarvita.

Ymmärsitkö ja ymmärsinkö silloin,

ettei ole enempää,

ei voi pyytää enempää,

kuin sen valtavan rakkauden, joka valtasi sydämen.

Satuihin kirjoitettua, kultareunuksiin käärittyä

Tähtiin kirjoitettuina, satuihin siroteltuina, on kultahippusia, aivan loistavia!

Satumaisen taivaan alla toisensako sattumalta kohtaamalla rakastuvat onnelliset nuo,

sydän kun ensin löytää sydämen luo?

Rakkaustarinan kuulet kerrottavan, vaan totta se onkohan?

On kruunu, prinssi ja prinsessa, on paljon juonittelua, vaaroja ja salaista,

vaan rakentuu satu tuo onnenpaloista, kohtaloa todemman tarua ihmeellisemmän saloista.

Niin jälkeen kaiken kumman, niin monen hetken sysimustan ja tumman,

on vihdoin tyven peilikirkas lammenpinta,

taa jääneet myrskytkö nuo rakastavaisten todeksi tulleen rakkauden hinta?

Puukaiverrus, runo ja kakku

Syys

Mukaansa pyys jälleen illanhämäryys, tuo suloinen aito syys.

Jälkeen kesän lepää puissa ruskan sävykkyys.

Läsnä on taas tummenevien iltojen hämyisä syvyys.

Kauas on kaikonnut illoista näkyvyys.

Läsnä on vain hiljenevän luonnon yksinäisyys.

Jostakin puhaltaa kolean tuulenvireen kylmyys.

Tulee mieliin tulevan talven jäisyys.

Kuitenkin on se vain synkkyyden näennäisyys.

Pimenevien iltojen ilona loistaa taivaan tähtisyys.

Kaikessa on nähtävissä luomakunnan pyyteettömyys.

On totisinta totta luonnonvoimien edessä nöyryys.

On tunnustettava ikikesän kuumuuden kestämättömyys.

On hyväksyttävä kesän vastavoiman vääjäämättömyys.

Mieltä kiehtoo tuo kesäpäivän ja talviyön kaukainen läheisyys.

On huvittavaa tuo kuuman ja kylmän takaa-ajon leikkisä ystävyys.

Syksyssä läsnä on taas sadepilvien lähtemättömyys.

On nähtävä harmaansävyjen kaunis herkkyys.

Nyt kun näin jälleen mukaansa pyys, tuo suloinen hellä syys.

Piirros ja runo

Loppukesä

 

On loppukesä rehevä,

on omenasato mehevä.

 

Hetki ennen syksyä,

aika parhaan sadon kypsyä.

 

Kaikki herkut pakataan,

talteen korjataan mullasta maan.

 

Talvi niillä pärjäillään,

Huolimatta vaihteluista sään.

 

Kunnes jälleen koittaa aurinko,

jota luomakunta keväällä kovin oottaa jo.

 

On ajat ajallaan, paikat paikoillaan,

voi maapallon kiertoa ihmetellä vaan.

Herkku ja kortti

Kakku ja runo

Joutsenet

 

Lammen rannalla uivat.

Toisiinsa rakastuivat.

 

Kaksi kyyhkyläistä.

Lintumaailman jättiläistä.

 

Joutsenliitto ikuinen kahden sydämen.

Siiveniskut yli metten, maitten, vetten.

 

Pesue pienten poikasten.

Lintuäitinsä ja -isänsä iki-iloinen.

 

Elämän tähtihetket, nuo arjen uintiretket.

Vain joutsenliitto, ei muuta, ei puolta valtakuntaa tai kuuta.

 

Aina toisiinsa tukeutuivat.

Yhä lammelle palaavat ja uivat, pesuettaan suivat.