keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Painotyö, runo ja kakku


Saturuno keijujen

Satulampi takana linnankartanon,
siellä uimassa keijukaisneitonen on.
Kimaltelee siipensä sateenkaaren väreissä,
on silmänsä sädehtivät kaksi tähteä.

Kohta sipsuttaa violetissa tyllimekossaan
taikatanssitossuissa pilveltä pilvelle hyppelemään.
Sadepisaroiden mukana alas leijailee,
kun pilvet taivaalta hälvenee.

Kutsuu luoksensa yksisarvisen,
ratsun vain saduissa todellisen.
Keijumaailmassa ei öitä eikä iltoja,
ratsukko ratsastaa kohti auringonnousuja.

Yhden tähden on noutanut kartanoon,
tuonut auringonvalon linnaan kolkkoon.
Tuo säihkeen silmiin keijusen,
tuo suloinen välkehtivä jalokivitähtönen.

Turvissa labyrinttikukkamuurien piilossa peitossa 
puutarhan vihreyden on keijulinna unelmien.
Ken sinne eksyykään, se vangiksi satujen jää.
Siellä kaikki sadut on, satukirjasto loppumaton.

Kun koskettaa satukirjan sivua,
voi satusankarit tavata, satuportitkin avata.
Kulkea läpi lumoavia satumaailmoja,
astella ajatusten aavoja avaruuksia.

Kuka tapaa keijukaisneitosen,
joka yhteen valonsäteeseen piiloutuen
lymyilee loukkoja pimeyden 
aina tavoittaakseen auringonkimalluksen?

Siipensä jaksaisko kaamoksessa kimaltaakaan,
kun pimeyteen öiseen peittyy maa.
- Ei, ei, sanoo keijunen, ilosta valon elän joka hetkisen,
niinkuin aukeava kukannuppunen!

Melodioissa satusävelten soittimien
siellä kuulla voi laulua keijuneitosen.
Taivaanrannoissa auringon ja pilvien piirtämissä,
nähdä satuja keijusiipien heijastuksissa.

Hah hah haa, kuka noin nauraa,
Ny yh yyh, kuka noin itkee?
Eikö jokainen, jolla tunteet on,
tahdo kokea kyyneleitä ilon ja myötätunnon?

Keijuvanhemmat lapsosiaan opastaa,
mitä on valonsäteitä heijastaa.
Satulampikin välkehtii, yksisarvinen hirnahtaa,
satumaa ei uinu milloinkaan, vaikka elää se ikiunissaan.


perjantai 10. helmikuuta 2017

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kuvat, runot ja kortti


Pieni tribuutti ilolle ja rakkaudelle


Kuulethan kuinka laulu soi,
kuinka viulut ilosta ilkamoi,
kuinka sydän sointujaan varioi.

Kuinka ilosta sydän säkenöi,
kuinka leivoset, symbolit vapauden,
lentoonsa lehahtaen löytävät rakkauden satumaisen.

Helkkäilee, helisee, ilon ääniä toistelee,
satumaa, joka kevätpuroina solisee,
hetkisistä elävistä, kukoistavista, aina iloitsee.

Kuulethan kuinka laulu yhä soi,
ja kuinka paljon ilosta ja rakkaudesta laulaa voi,
niin paljon, ettei sointuvariaatioitaan laskea voi!


Rakasta, älä mieltä pahoita


Suureen sydämeen monta mahtunee
sinä, minä, hän, vielä enemmän!

Ei kukaan jäädä pois saa,
jokaista voi rakastaa,
ei sydäntään saa pakastaa.

Muista, hän voisi olla sinä,
hän voisi olla minä, joka yksin jää,
vaille ystävää, hän, jota elämänkylmyys värisyttää ja
jäädyttää, olipa kuinka lämmin sää tai
millainen tahansa hetki tää, hän, joka vaille ymmärrystä jää.

Ei kuljeta ohi kylmin sydämin ja ajatuksin,
niin jokaisen ajattelevan ja toimivan soisin,
kunpa niin runollanikin vaikuttaa voisin!


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kuva, runo ja leivonnaiset



Ruusuin rakkaalleni

Ruusuin sua muistan rakkaimpain
Sinulta sydämeeni lemmen sain
Sinulta rakkauden palon armahain
Sinua yksin ainoain, Sinua rakastan vain





lauantai 28. tammikuuta 2017

Kakku ja runo




Vanhalle merimiehelle


Aavemainen hiljaisuus
merenaavan loputtomuus
sumuisan saaren kaukaisuus
aarresaaren tutkimaton salaisuus

Purjeissa tuulen kummutus
sydämessä jännityksen rummutus
valtameren sydämessä kartalla
matkalla kohti sademetsän sisuksia

Vapaus suuntana edessä ja takana
vielä rummuttaa purje aaltojen harjalla
kunnes saapuu vihdoin se kotisatama
kunnes kömpii sänkyyn allaan se rakas lakana

Tuo hurjistakin hurjimpien seikkailujen seikkailija
vihdoin jo ilman aaltojen keinutusta meri kaukana
tutkimattomat aarresaaret enää siintää vain unissa
kun nukkuu hän höyhenpilvessä papukaijojen värisulissa

Elämys unelmien, etsintä salaisuuksien
seikkailu tuo nuoruuden uhmakkuuden
lopulta vihdoin täyttänyt sydänyöt
kun on toteutuneet jo toiveiden työt

Vanha merimies on onnellinen, jo tietää salaisuuden
tuon nuoruudessa vaivanneen, on myrskyt opettaneet
on kokemukset todistaneet, ei totuutta voi paeta
vaan sen mukaan voi elämää taiten suunnata

torstai 12. tammikuuta 2017

Kuvitus ja runo


Hepalle

Kultaharja heppaseni
samettiturpa pehmoiseni
onnenkenkä kavioiseni
silkkiturkki liinakkoiseni
herkkäkorva hienoiseni
laukanlento villikkoni
väkivahva voimanpesäni
hännänhuiske hassuttelijani
peloton esteille spurttaajani
pihatarhan piehtaroijani
pikisilmä salamaiseni
viljapellon karkulaiseni
hepoliinini niin satumaiseni
satupolleni huomaavaiseni
ilonaiheina muistoissani 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Maalaus mallistettu taidekirjan kuvasta, runo ja kakku


Ilonsävelelle

Leijaillen, liidellen,
aalloilla ilmojen,
kuulen leikin sointujen
tuon laulelman suloisen.
Tuolla lumoavalla,
suudelmalla ajattomalla,
säkenöivällä melodialla,
illan siveltimellään maalaamalla,
tulenliekkinä leikkien polulla puikkelehtivalla,
sulosävelmä soittimensoittajalla,
liekehtii iloa loistamalla,
yltympäriinsä kaduilla kaikkialla.