Painotyö, runo ja kakku

Saturuno keijujen

Satulampi takana linnankartanon,

siellä uimassa keijukaisneitonen on.

Kimaltelee siipensä sateenkaaren väreissä,

on silmänsä sädehtivät kaksi tähteä.

Kohta sipsuttaa violetissa tyllimekossaan

taikatanssitossuissa pilveltä pilvelle hyppelemään.

Sadepisaroiden mukana alas leijailee,

kun pilvet taivaalta hälvenee.

Kutsuu luoksensa yksisarvisen,

ratsun vain saduissa todellisen.

Keijumaailmassa ei öitä eikä iltoja,

ratsukko ratsastaa kohti auringonnousuja.

Yhden tähden on noutanut kartanoon,

tuonut auringonvalon linnaan kolkkoon.

Tuo säihkeen silmiin keijusen,

tuo suloinen välkehtivä jalokivitähtönen.

Turvissa labyrinttikukkamuurien piilossa peitossa 

puutarhan vihreyden on keijulinna unelmien.

Ken sinne eksyykään, se vangiksi satujen jää.

Siellä kaikki sadut on, satukirjasto loppumaton.

Kun koskettaa satukirjan sivua,

voi satusankarit tavata, satuportitkin avata.

Kulkea läpi lumoavia satumaailmoja,

astella ajatusten aavoja avaruuksia.

Kuka tapaa keijukaisneitosen,

joka yhteen valonsäteeseen piiloutuen

lymyilee loukkoja pimeyden 

aina tavoittaakseen auringonkimalluksen?

Siipensä jaksaisko kaamoksessa kimaltaakaan,

kun pimeyteen öiseen peittyy maa.

- Ei, ei, sanoo keijunen, ilosta valon elän joka hetkisen,

niinkuin aukeava kukannuppunen!

Melodioissa satusävelten soittimien

siellä kuulla voi laulua keijuneitosen.

Taivaanrannoissa auringon ja pilvien piirtämissä,

nähdä satuja keijusiipien heijastuksissa.

Hah hah haa, kuka noin nauraa,

Ny yh yyh, kuka noin itkee?

Eikö jokainen, jolla tunteet on,

tahdo kokea kyyneleitä ilon ja myötätunnon?

Keijuvanhemmat lapsosiaan opastaa,

mitä on valonsäteitä heijastaa.

Satulampikin välkehtii, yksisarvinen hirnahtaa,

satumaa ei uinu milloinkaan, vaikka elää se ikiunissaan.

Pieni piirros ja runo

Runokieli

Välkkyös sydän

Helkkyös mieli

Laulaos kieli

Iloa soi runotieni!

Kuvat, runot ja kortti

Pieni tribuutti ilolle ja rakkaudelle

Kuulethan kuinka laulu soi,

kuinka viulut ilosta ilkamoi,

kuinka sydän sointujaan varioi.

Kuinka ilosta sydän säkenöi,

kuinka leivoset, symbolit vapauden,

lentoonsa lehahtaen löytävät rakkauden satumaisen.

Helkkäilee, helisee, ilon ääniä toistelee,

satumaa, joka kevätpuroina solisee,

hetkisistä elävistä, kukoistavista, aina iloitsee.

Kuulethan kuinka laulu yhä soi,

ja kuinka paljon ilosta ja rakkaudesta laulaa voi,

niin paljon, ettei sointuvariaatioitaan laskea voi!

Rakasta, älä mieltä pahoita

Suureen sydämeen monta mahtunee

sinä, minä, hän, vielä enemmän!

Ei kukaan jäädä pois saa,

jokaista voi rakastaa,

ei sydäntään saa pakastaa.

Muista, hän voisi olla sinä,

hän voisi olla minä, joka yksin jää,

vaille ystävää, hän, jota elämänkylmyys värisyttää ja

jäädyttää, olipa kuinka lämmin sää tai

millainen tahansa hetki tää, hän, joka vaille ymmärrystä jää.

Ei kuljeta ohi kylmin sydämin ja ajatuksin,

niin jokaisen ajattelevan ja toimivan soisin,

kunpa niin runollanikin vaikuttaa voisin!

Kuva, runo ja leivonnaiset

Ruusuin rakkaalleni

Ruusuin sua muistan rakkaimpain

Sinulta sydämeeni lemmen sain

Sinulta rakkauden palon armahain

Sinua yksin ainoain, Sinua rakastan vain

Kakku ja runo

Vanhalle merimiehelle

Aavemainen hiljaisuus

merenaavan loputtomuus

sumuisan saaren kaukaisuus

aarresaaren tutkimaton salaisuus

Purjeissa tuulen kummutus

sydämessä jännityksen rummutus

valtameren sydämessä kartalla

matkalla kohti sademetsän sisuksia

Vapaus suuntana edessä ja takana

vielä rummuttaa purje aaltojen harjalla

kunnes saapuu vihdoin se kotisatama

kunnes kömpii sänkyyn allaan se rakas lakana

Tuo hurjistakin hurjimpien seikkailujen seikkailija

vihdoin jo ilman aaltojen keinutusta meri kaukana

tutkimattomat aarresaaret enää siintää vain unissa

kun nukkuu hän höyhenpilvessä papukaijojen värisulissa

Elämys unelmien, etsintä salaisuuksien

seikkailu tuo nuoruuden uhmakkuuden

lopulta vihdoin täyttänyt sydänyöt

kun on toteutuneet jo toiveiden työt

Vanha merimies on onnellinen, jo tietää salaisuuden

tuon nuoruudessa vaivanneen, on myrskyt opettaneet

on kokemukset todistaneet, ei totuutta voi paeta

vaan sen mukaan voi elämää taiten suunnata

Kuvitus ja runo

Hepalle

Kultaharja heppaseni

samettiturpa pehmoiseni

onnenkenkä kavioiseni

silkkiturkki liinakkoiseni

herkkäkorva hienoiseni

laukanlento villikkoni

väkivahva voimanpesäni

hännänhuiske hassuttelijani

peloton esteille spurttaajani

pihatarhan piehtaroijani

pikisilmä salamaiseni

viljapellon karkulaiseni

hepoliinini niin satumaiseni

satupolleni huomaavaiseni

ilonaiheina muistoissani 

Maalaus mallistettu taidekirjan kuvasta, runo ja kakku

Ilonsävelelle

Leijaillen, liidellen,

aalloilla ilmojen,

kuulen leikin sointujen

tuon laulelman suloisen.

Tuolla lumoavalla,

suudelmalla ajattomalla,

säkenöivällä melodialla,

illan siveltimellään maalaamalla,

tulenliekkinä leikkien polulla puikkelehtivalla,

sulosävelmä soittimensoittajalla,

liekehtii iloa loistamalla,

yltympäriinsä kaduilla kaikkialla.