Runo

Päivä

Tuli se päivä

Päivä, jota odotin

Päivä, jota kaipasin

Kuinka kauan, sydämessäni ajattelin

Ennen kuin sai tämä päivä koittaa vihdoinkin

Mitä sydän hiljaa odottaa kaipaa toivoo halajaa

Kun sydän todistaa ja toteutua ihmeellisemmin kaikki luvattu saa
Eikä ole rakkautta suurempaa
Kaiken, kaiken yläpuolella se on, sen edessä muu on voimaton.

Kakku ja runo

Lepopaikka

Kukannupuissa tuoksuissa puiden

Aromikkaiden hedelmien katveiden

Paratiisimainen puutarha ihmeinen

Sen sydämestä versovan rakkauden

Siellä paikka levon salainen

Missä rauha yksinkertainen

Ei sinne löydä tuulenpuuskanen

Sinne kai kaipaa tuo sädehtivä tähtönen

tuikehtiessaan lennollaan läpi ajan ja avaruuksien

Kuvitus ja runo

Kevään ovi

Kevään kirkastuminen

talven unohtuminen

Auringon valoisuus

kevään ihanuus

Lempeä tuulenvire

sulanut jääkide

Elämää täynnä

tuleehan kesä!

Toiveikkuus elon

voittanut pelon

Kirkkaus valon

vallannut joka talon

Sydänten sykinnät

virkistyneet kiihkeät

Pian monta poikuetta

uutta pesuetta

Hyörinää pyörinää

kevään vilinää

Lepoaika onhan ohi

kun aukenee kevään ovi!

Kangaspainotyö, piirros ja runo

Sylissä

Hän otti kantaakseen.

Hän otti sydämelleen.

Hän sylissään kuljetti rakkauteen.

He ylittivät kynnyksen,

morsiuspariksi yhdistyen.

Siitä alkoi tie yhteinen,

ihana matka rakkauden.

Yhtä aivan kokonaan,

ei etäisyyttä laisinkaan.

Sama syke sydänten soitannon.

Näin yhteinen laulujen maa

korvillensa auennut on.

Ei pysty erottamaan

rakastuneita toisistaan.

Rakkaus on tunnetta suurempaa,

joka kuin yllättäen

herää ruususen unestaan

syliin matkaan kauneimpaan.

Painotyö, runo ja kakku

Saturuno keijujen

Satulampi takana linnankartanon,

siellä uimassa keijukaisneitonen on.

Kimaltelee siipensä sateenkaaren väreissä,

on silmänsä sädehtivät kaksi tähteä.

Kohta sipsuttaa violetissa tyllimekossaan

taikatanssitossuissa pilveltä pilvelle hyppelemään.

Sadepisaroiden mukana alas leijailee,

kun pilvet taivaalta hälvenee.

Kutsuu luoksensa yksisarvisen,

ratsun vain saduissa todellisen.

Keijumaailmassa ei öitä eikä iltoja,

ratsukko ratsastaa kohti auringonnousuja.

Yhden tähden on noutanut kartanoon,

tuonut auringonvalon linnaan kolkkoon.

Tuo säihkeen silmiin keijusen,

tuo suloinen välkehtivä jalokivitähtönen.

Turvissa labyrinttikukkamuurien piilossa peitossa 

puutarhan vihreyden on keijulinna unelmien.

Ken sinne eksyykään, se vangiksi satujen jää.

Siellä kaikki sadut on, satukirjasto loppumaton.

Kun koskettaa satukirjan sivua,

voi satusankarit tavata, satuportitkin avata.

Kulkea läpi lumoavia satumaailmoja,

astella ajatusten aavoja avaruuksia.

Kuka tapaa keijukaisneitosen,

joka yhteen valonsäteeseen piiloutuen

lymyilee loukkoja pimeyden 

aina tavoittaakseen auringonkimalluksen?

Siipensä jaksaisko kaamoksessa kimaltaakaan,

kun pimeyteen öiseen peittyy maa.

- Ei, ei, sanoo keijunen, ilosta valon elän joka hetkisen,

niinkuin aukeava kukannuppunen!

Melodioissa satusävelten soittimien

siellä kuulla voi laulua keijuneitosen.

Taivaanrannoissa auringon ja pilvien piirtämissä,

nähdä satuja keijusiipien heijastuksissa.

Hah hah haa, kuka noin nauraa,

Ny yh yyh, kuka noin itkee?

Eikö jokainen, jolla tunteet on,

tahdo kokea kyyneleitä ilon ja myötätunnon?

Keijuvanhemmat lapsosiaan opastaa,

mitä on valonsäteitä heijastaa.

Satulampikin välkehtii, yksisarvinen hirnahtaa,

satumaa ei uinu milloinkaan, vaikka elää se ikiunissaan.

Pieni piirros ja runo

Runokieli

Välkkyös sydän

Helkkyös mieli

Laulaos kieli

Iloa soi runotieni!

Kuvat, runot ja kortti

Pieni tribuutti ilolle ja rakkaudelle

Kuulethan kuinka laulu soi,

kuinka viulut ilosta ilkamoi,

kuinka sydän sointujaan varioi.

Kuinka ilosta sydän säkenöi,

kuinka leivoset, symbolit vapauden,

lentoonsa lehahtaen löytävät rakkauden satumaisen.

Helkkäilee, helisee, ilon ääniä toistelee,

satumaa, joka kevätpuroina solisee,

hetkisistä elävistä, kukoistavista, aina iloitsee.

Kuulethan kuinka laulu yhä soi,

ja kuinka paljon ilosta ja rakkaudesta laulaa voi,

niin paljon, ettei sointuvariaatioitaan laskea voi!

Rakasta, älä mieltä pahoita

Suureen sydämeen monta mahtunee

sinä, minä, hän, vielä enemmän!

Ei kukaan jäädä pois saa,

jokaista voi rakastaa,

ei sydäntään saa pakastaa.

Muista, hän voisi olla sinä,

hän voisi olla minä, joka yksin jää,

vaille ystävää, hän, jota elämänkylmyys värisyttää ja

jäädyttää, olipa kuinka lämmin sää tai

millainen tahansa hetki tää, hän, joka vaille ymmärrystä jää.

Ei kuljeta ohi kylmin sydämin ja ajatuksin,

niin jokaisen ajattelevan ja toimivan soisin,

kunpa niin runollanikin vaikuttaa voisin!