Rohkeutta rakastaa
- Minä rakastan sinua niin,
sinä sanoit pitkään katsoen silmiin.
Samalla murtautuen sisimpäni aarteisiin,
niihin hengen hedelmiin, jotka minussa jo syntymässä sytytettiin.
Sinä sait kärventyä rakkauteni lieskoihin.
Minä sain kärventyä rakkautesi lieskoihin.
Ja rakastit minua yhä vain kuumemmin.
Kun vuorovesi laskee, juoksen koko hiekkatien,
Pysähtymättä hetkeksikään, juoksen turvaan,
tuohon kaukaisen saaren salattuun linnaan.
Josko silloin et perääni ehtisi tulla salamana salattuun linnaani
kanssani tohtisi, siinä rakkaudentuskainen toiveeni.
Jätä rakkaudesta suunniltaan oleva sydämeni kammioihin linnani.
Ehkäpä hukkuisi rakkautesi, kun vuorovedet jälleen nousevat
ja olen turvassa tulenlieskoiltasi linnassani.
-Missäkö tuskasi? kysyisit kai, vastausta vaille se jäisi vai?
Ethän ymmärrä kuinka heiveröinen on kipinä hukkuva salatussa astiassa.
Pelkäisinkö enemmän, että se joskus sammuisi kokonaan, nyt kun se niin villisti roihuaa,
Vai oliko niin, että se kuitenkin joskus sammuisi kokonaan eikä kestäisi melskeitä maan?
Vai oliko sittenkin niin, että etsin sille todistusta, oikeutusta vastaukseksi,
uskaltaakseni palaa kokonaan ja lopullisesti kanssasi, niin että olisit kohtaloni.
Vai onko se vielä ajassa kauempana, yhä salatumpana?
Vieläkö ajelehdin vuorovesissä ajaen eteen päin niiden tahtia
rauhoitellen polttavia jalkapohjia astumalla vuorovesien kaikottua
pehmenneeseen kosteaan hiekkaan paetakseni tuttuun linnaani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti