Vuodenajat
Lumi minua hellästi halaa.
Aurinko suutelee säteillään salaa.
Pakkanen nipistää pikkasen poskea.
Ah, tätä hellää talviluontoa.
Kevät saapuu solisten korviani säteillään hyväillen.
Taakse jättää se talven hiljaisuuden.
Niin kevät satumaisen elinvoimainen.
Se sykähdyttää, olen onnellinen.
Kesä kukoistuksessaan minut lumoaa.
Hurmaa kokonaan olemuksellaan.
Se juhlii kukkasillaan.
Ei unohda lapsukaisiaan muokattuja mullasta elävän maan.
Syys pilvilautoillaan sateissaan kun kuljettaa,
niin se silti muistuttaa, ettei lopullisesti kuitenkaan
katoa korretkaan kuollessaan, vaan ajan mentyä
taas nuo nousevat uudestaan.
Kulkiessain syyssateissain kohti talviyötä tummaa
tunnen riemua oudon kummaa
näin rientäessä päivien
jälleen sydänyöhön pakkasten.
