Runo

Sydämen runo



Kuinka minua rakastitkaan
opetit minut nöyrästi kärsimään
vuoroani odottamaan vuorollaan
itkutta olemaan kuin en olisikaan
tunteitaan näyttämättä myös asemaani väärinkäyttämättä

Sinä sisuunnutit minut ymmärtämään;
olemaan asemassa alistetussa
toisen sijassa toissijaisessa
avaamatta suutaan
tuntematta arvokkuuttaan

Sinä tulit osoittamaan maailmaa
raakaa ja rankkaa todellisuutta
todistamaan minut toit
minulle lapsuuden parhaan siitä huolimatta loit
sydämeni taivutit aloilleen pistit pienoisen sijoilleen

Sinä astutit jalkani maahan kaikille jalansijoillesi
alusta asti kaiken oppimaan ikäänkuin kantaen koko raskaan matkan päällä maan
sinä silmäni aukaisit katsomaan, korvani kuulostelemaan, kaiken oikein kohtaamaan.
opetit myös arvokkaan läksyn; miten on pakko jaksaa, vaikkei jaksaisikaan.
Kuinka sinua rakastankaan.

Akryylivärityö

Kuvitus ja runo

Sinisen satuhepan maa


Tämän satuhepan sinulle annan
omastani sinulle sen,
heppaseni, erikoisen
ja kallisarvoisen.

Sen kaviot kultaa on,
ne hohtaa hohteessa aamuauringon,
sen häntä kauneimmat äänet viuluille antaa,
sillä se silkkisintä jouhta hännässään ja harjassaan kantaa.

Joskus tuo nyt sinun ikioma sininen heppasi
siivetkin aamuauringon säteiltä lahjaksi saa
niitä iloissaan se kantaa ja lentoa raketinlaista rakastaa.

Oi, miten toivoisinkaan satuhevoseni satuniityille, sen kukkakedoille,
pääseväni kesäaikaan kaukaa kurkkimaan tuota satuhevosten maan
jännittävää, kaukana siintävää, täynnä satuheppoja kiitävää, taivaanrantaa.

Kakut

Runo

Ihmeitä

Hiljaisuus armoton, pettävän kestävä ja huojumaton kuin avaruus.

Kaipuu jonnekin minne lie kaipuu, kaipuu toivossa toteuvassa ihmettä odottamassa.

Salaisuus selvittämätön ja niin kiehtova, sielua eteen päin riehtova, intoa insproiva, niin motivoiva!

Sydämensyvyys tuo kuulas raikas suurenmoinen ja kaiken kattava hyvyys, jolla ei määrää, ei mittaa, ei mitta-astetta, johon sovittaa, niin mikä sen mahdottomuuden mahdollisuutta kauniinpaa!

X-ulottuvuus, jossa kaikki käy yks yhteen, kylväjä löytää lyhteen, viisaat lyövät päänsä yhteen, tulee kestävä ristisidos, kaikki käy järkeen, eikä mitään mistään ulottuvuudesta uuvu eikä puutu.

Sinä olemassa, minä sinun olemassaolevassa ulottuvuudessasi.
Sinä kaikkine tuulinesi ja tulinesi, vuorovesinesi, leimahtelevine ajatuksinesi,
kukantuoksuisine tulvahduksinesi, iki-iloisine aurinkokruunun paisteinesi,
kaikkine leikkisine ihmeinesi, joita suot minulle ja rakkailleni!

Runo

Rohkeutta rakastaa

- Minä rakastan sinua niin,
sinä sanoit pitkään katsoen silmiin.
Samalla murtautuen sisimpäni aarteisiin,
niihin hengen hedelmiin, jotka minussa jo syntymässä sytytettiin.

Sinä sait kärventyä rakkauteni lieskoihin.
Minä sain kärventyä rakkautesi lieskoihin.
Ja rakastit minua yhä vain kuumemmin.

Kun vuorovesi laskee, juoksen koko hiekkatien,
Pysähtymättä hetkeksikään, juoksen turvaan,
tuohon kaukaisen saaren salattuun linnaan.

Josko silloin et perääni ehtisi tulla salamana salattuun linnaani
kanssani tohtisi, siinä rakkaudentuskainen toiveeni.
Jätä rakkaudesta suunniltaan oleva sydämeni kammioihin linnani.

Ehkäpä hukkuisi rakkautesi, kun vuorovedet jälleen nousevat
ja olen turvassa tulenlieskoiltasi linnassani.
-Missäkö tuskasi? kysyisit kai, vastausta vaille se jäisi vai?

Ethän ymmärrä kuinka heiveröinen on kipinä hukkuva salatussa astiassa.
Pelkäisinkö enemmän, että se joskus sammuisi kokonaan, nyt kun se niin villisti roihuaa,
Vai oliko niin, että se kuitenkin joskus sammuisi kokonaan eikä kestäisi melskeitä maan?

Vai oliko sittenkin niin, että etsin sille todistusta, oikeutusta vastaukseksi,
uskaltaakseni palaa kokonaan ja lopullisesti kanssasi, niin että olisit kohtaloni.
Vai onko se vielä ajassa kauempana, yhä salatumpana?

Vieläkö ajelehdin vuorovesissä ajaen eteen päin niiden tahtia
rauhoitellen polttavia jalkapohjia astumalla vuorovesien kaikottua
pehmenneeseen kosteaan hiekkaan paetakseni tuttuun linnaani?

Öljyvärityö