Höyhenmailta
Aamuyön hiljaisuus,
sanaton ihanuus, äänetön,
viaton.
Kuunsäde seurana,
valoviiruna
sängynlaidalla.
Yön pimeä pehmeys
peittona,
kaukana unen
sumu-unelmissa,
heräämättä hereillä,
unen ja todellisuuden
lomassa,
turvaisassa haaveiden
solassa,
onnenmaassa, ikiomassa
kotikolossa.
Venytellä ei tahtoisi
pois uniolosta niin somasta,
untuvaisilta pumpulinkevyiltä lammashakamailta.
Sinne vain kun jäädä ei
voi, kun kello jo piristä soi!
Oi, tätä aamutuimaa, kuinka
hyvää unta rakastaa voikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti